Jaakko Hämeen-Anttila
Otava, 2013
237 s.
Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila toteaa teoksensa Trippi ihmemaahan: Huumeiden kulttuurihistoria johdannossa, että tulee keskittymään asiantuntemuksensa mukaisesti huumeiden (viihde)käyttöön lähinnä länsimaisissa ja arabialais-islamilaisissa kulttuureissa. Rajaus on kieltämättä perusteltu, sillä jo nämä ainekset tarjoavat runsaasti kiinnostavaa purkeskeltavaa.
Suurimman osuuden teoksessa saavat hasis ja oopiumi. Molemmilla aineilla on juurensa Lähi-idässä ja niillä ollut ristiriitainen asema islamilaisessa maailmassa: yhtäältä niitä ei oltu viinin tavoin kielletty, toisaalta joidenkin oppineiden mukaan ne olivat päihdyttävyytensä takia verrattavissa alkoholiin. Pakkaa sekoittivat vielä eräät suufit, jotka käyttivät hasista uskonnollisissa rituaaleissa – tosin päämääränä pikemminkin askeesi ja itsekidutus kuin nautinto. Kaiken kaikkiaan kyse oli lähinnä alaluokkaisesta paheesta, johon ei sen ihmeemmin kiinnitetty huomiota.
Suhtautuminen länsimaissa 1800-luvulla ei tästä juurikaan poikennut: lääkkeinä myytävät hasis ja oopiumi olivat kenen tahansa saatavilla, ja viihdekäyttäjät keskiluokkaa. Hämeen-Anttila kertoo erityisesti siitä, miten kirjailijat kuten Thomas De Quincey ja Fitz Hugh Ludlow kuvailevat kokemuksiaan. Tekstinäytteet olivat kieltämättä mielenkiintoisia ja herättivät halun tutustua kirjoittajien tuotoksiin tarkemmin, mutta toisaalta ne veivät teoksesta turhankin paljon tilaa.
Hämeen-Anttila ottaa kantaa myös huumausainepolitiikkaan: hänen mielipiteensä kriminalisoinnin haitoista tulee hyvin selväksi. William S. Burroughisin Nisti on hänen mukaansa osoitus siitä, miten päihteiden käyttö muuttui pikku hiljaa yhä pakonomaisemmaksi, ja romanttinen kuva huumeidenkäyttäjistä hiipui.
Kaiken kaikkiaan Trippi ihmemaahan on oivallista ja mukaansa tempaavaa luettavaa (meinasin kirjoittaa "koukuttavaa", mutta se olisi ollut jo liian kornia). Tutustu ihmeessä, jos huumeiden historia kiinnostaa vähääkään.
