Vavahduttava nojatuolimatka maanpäälliseen helvettiin

Lost Boys
Dokumentti
Ohjaus: Joonas Neuvonen, Sadri Cetinkaya
Suomi
Vuosi: 2020
Kesto: 89 min

Joonas Neuvosen ohjaama dokumenttielokuva Reindeerspotting - pako joulumaasta jätti kymmenen vuotta sitten lähtemättömän vaikutuksen katsojiin. Kuvaus rovaniemeläisnuorten päihdehuuruisesta elämästä 2000-luvun alussa sai runsaasti kiitosta realistisesta ja kaunistelemattomasta otteestaan, ja Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsikin elokuvan tiedonjulkistamispalkinnollla. 

Mutta mitä tapahtui elokuvan päätähdelle, vilkkaalle ja seikkailunhaluiselle Jani Raappanalle? Vain muutama kuukausi Reindeerspottingin ilmestymisen jälkeen nettifoorumit täyttyivät kuvilla nuorukaisesta, joka roikkui kaulastaan aitaan sidotussa köydessä syrjäisellä kujalla Kambodžassa. Tuo riutunut hahmo oli Jani. 

Mitä Janille oikein tapahtui? Oliko kyseessä itsemurha vai henkirikos? Entä missä on Janin ystävä Antti? Näitä arvoituksia lähtee selvittämään Neuvonen. Samalla palataan ajassa taaksepäin ja näytetään hänen Thaimaassa ja Kambodžassa kuvaamaansa materiaalia  yhteiseltä reissulta Janin ja Antin kanssa. Nämä kaksi erilaista aikajanaa limittyvät välillä häiritsevästi, mutta toisaalta Neuvosen kertojaäänenä toimiva Pekka Strang kannattelee tarinaa jouhevasti eteenpäin.

Jani saa lohtua kambožalaisesta Lee Leestä.

Vankilaelämän raaistama Jani on pysäyttävä näky. Siinä missä Reindeerspottingissa nähtiin eloisa pohojammaalainen velikulta, Lost Boysissa päätähti ei ota juurikaan kontaktia kameraan, vaan on keskittynyt huumevärkkeihin - ja uuteen tyttöystäväänsä, kambodžalaiseen Lee Leehen. Lee Lee johdattaa hänet yaban käytön taitoihin. Yaba ei hippimäisestä nimestään huolimatta ole mikään mieto höpöheinä, vaan tylyä tavaraa: punaisia pillereitä, jotka sisältävät metamfetamiinia ja kofeiinia. Ja kun pelkkä yaban polttelu ei riitä, sitä aletaan piikittää. Piikittelyn lomassa Jani ja Antti vertailevat pistojälkiään, aivan kuin kyse olisi jostain arkisesta asiasta. 

Lost Boysin visuaalinen tarinankerronta on tuhat kertaa parempaa huumevalistusta kuin yksikään puuduttava tietosaarna. Edesmenneen diktaattori Pol Potin ja hänen punaisten khmeriensä runtelema Kambodža on helvetti, josta halutaan paeta kaikin mahdollisin keinoin. Likaisten kujien vastapainona neonvalot välkkyvät, suitsukkeet sauhuavat ja buddhapatsaat nököttävät järkähtämättöminä kumean mantrakuoron keskellä. Kuvasto ja äänimaailma tuovat mieleen Gaspar Noén psykedeelisen Enter the Voidin (2009). 

Lost Boys hurmaa visuaalisuudellaan.

 

Janin syöksykierrettä on lohdutonta katsoa. Mitä epätoivoisemmin hän pyrkii päihdyttämään itsensä irti kärsimyksen kehästä, sitä syvemmälle helvettiin hän vajoaa. Karman pyörä rankaisee ankarimmin niitä, jotka haluavat valaistua nopeimmin.

Vahvasta taiteellisesta otteestaan huolimatta Lost Boys on vakavia kysymyksiä herättävä true crime -dokumentti. Päihteet, prostituutio ja väkivalta ovat globaaleja ongelmia, joita ei voi lakaista maton alle maailmassa, joka on koronaviruksen kaltaisista kriiseistä huolimatta yhä väljempi ja vapaampi rajoiltaan. 

Mutta yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset. Lost Boysin jälkeen ei auta kuin tunnustaa oma pienuutensa. Ja toivoa Janille onnellisempaa jälleensyntymää.