Hämyinen nahkahousuklubi

Amazon.com

Sarjakuva-arvio: Kick-Ass
Alkuteos: Kick-Ass
Mark Millar (käskirjoitus)
John Romita Jr. (kuvitus)
suom. Leena Hyttinen & Antti Koivumäki
Egmont, 2013
202 s.

Mark Millarin käsikirjoittama ja John Romita Jr:n piirtämä Kick-Ass kertoo teini-ikäisestä Dave Lizewskistä. Pojan varsin yksinkertainen elämä pyörii koulun, nörttikavereiden, tyttöhaaveiden ja sarjakuvien ympärillä. Äiti on kuollut, yksinhuoltajaisä paiskii yötöissä. Mahtaa olla tylsää ja yksinäistä!

Mutta elämä saa dramaattisen käänteen, kun poika päättää ryhtyä esikuviensa mukaiseksi supersankariksi − huolimatta alalle asianmukaisten ominaispiirteiden, kuten traumaattisten lapsuusmuistojen tai poliittisen agendan puutteesta. Alku ei mene ihan suunnitelmien mukaan, mutta Dave ei anna periksi, ja pian hänestä tuleekin oikea nettisensaatio. Alter ego saa kohun myötä joukon omaperäisiä faneja − ja nimen Kick-Ass.

Mutta jääkö sankarimme pelkäksi kissanpelastajaksi, vai onko hänestä kaatamaan kovan luokan gangstereita? Pakka sekoittuu entisestään, kun kuvioon astuu muitakin naamiotyyppejä: Big Daddy, Hit-Girl ja Red Mist. Onkohan heihin edes luottamista...

Hit-Girl dominoi Millarin ja Romitan Kick-Assissä. (Kuva)

En olisi alkujaan uskonut pitäväni Kick-Assistä, mutta tarina on yllättävän koukuttava. Päähenkilön kömpelyys ja tyhmänrohkeus herättävät juuri sopivasti sekä myötähäpeää että sympatiaa. Show'n näyttää silti varastavan Hit-Girl, 10-vuotias tyttö, jonka oma isä (Big Daddy hilpeine oikeistolaisine sutkautuksineen) on kouluttanut taistelemaan. Eipä ihme, että hahmosta on ilmestynyt oma spin-off−sarjakuvansa. 

Kenties huomiota herättävin piirre Kick-Assissä on väkivalta: Veri roiskuu ja silmät pulpahtelevat kuopistaan häpeämättömään tahtiin. Jos mäiske ei kammota, niin suosittelen lukemaan. Eikä tarvitse olla supersankarifani tästä nauttiakseen, päinvastoin: Kick-Ass jos mikä irvailee estoitta sukkahousuhyypiöille. 

Muistakaamme kuitenkin, että totuus on tarua ihmeellisempää.

Derf Backderf: My Friend Dahmer (arvio)

seantcollins.com

Derf Backderf: My Friend Dahmer. Abrams ComicArts, 2012. 224 s.

Derf Backderf (oikealta nimeltään John Backderf) ei ollut minulle ennestään tuttu, joten teos tarttui mukaan kiinnostuksesta aihetta kohtaan. My Friend Dahmer on sarjakuvaromaani, joka kertoo piirtäjän entisen koulutoverin, sarjamurhaaja Jeffrey Dahmerin tarinan. Teoksen työstämisen Backderf aloitti tämän saatua surmansa vankilassa vuonna 1994. Ensimmäinen versio ilmestyi 24-sivuisena omakustanteena vuonna 2002, tämä uudempi kymmenen vuotta myöhemmin.

Jeffrey Dahmer on yksi Amerikan tunnetuimmista sarjamurhaajista. Ohiossa nuoruutensa viettäneen ja sittemmin Milwaukeen, Wisconsiniin muuttanut Dahmer murhasi 17 nuorta miestä vuosina 1978-1991. Tekoihin liittyi muun muassa nekrofiliaa ja kannibalisimia.

Ihan tavallinen poika - tai ei sittenkään

My Friend Dahmer alkaa prologilla ihan tavallisesta koulupojasta, joka nyt vain sattuu harrastamaan kuolleiden eläinten keräämistä ja laittamista happoseoksiin. Sittemmin hänestä kehittyy omissa oloissaan viihtyvä, väritön ja huomaamaton nuorukainen. Omaa paikkaansa Jeff etsii viihdyttäjän roolista, ja vaikka oudut ääntelyt ja ilveilyt huvittavatkin koulutovereita, läheisiä ystävyssuhteita ei synny; Backderfille ja tämän ystävillekin poika on vain eräänlainen "maskotti".

http://tearoomofdespair.blogspot.com

Viimeistään siinä vaiheessa kun Backderf huomaa toverissaan olevan jotain pelottavalla tavalla outoa, jää Dahmer tyystin yksin. Aikuisetkaan eivät näytä välittävän, vaikka poika istuu humalassa oppitunneilla. Vanhemmat ovat kunnostautuneet lähinnä riitelemään keskenään, mikä johtaa lopulta avioeroon. Ja koulujen loputtua, juuri kun Jeffrey eniten tarvitsisi tukea, hän jää yksin asuntoon…

                                                            

Sääli 

 

Ensimmäinen ajatus joka nousi teosta lukiessa oli sääli Dahmeria kohtaan. En voinut olla ajattelmatta, miten erilaisen suunnan sinänsä fiksun pojan elämä olisi saanut, jos joku olisi ajoissa puuttunut hänen ilmeiseen pahaan oloonsa. Toisaalta, kuten Backderf esipuheessa toteaakin, olivat hirmuteot yksin Jeffin oma valinta, joita teos ei millään lailla pyri puolustelemaan, vaikka tarjoaakin ymmärtävän näkökulman.

Tarinankerronta on sujuvaa: Jeffreyn elämää seurataan luku luvulta kohti hänen ensimmäistä murhaansa vuonna 1978, vain kolme viikkoa koulujen loppumisen jälkeen. Satunnaisia huvittavia hetkiä lukuun ottamatta tunnelma on synkkä ja ahdistava, mitä vahvistaa lopun tietäminen etukäteen. Olisin mielelläni lukenut kohtauksia myös itse murhatapahtumista ja vankila-ajoista, mutta toisaalta rajaus on ymmärrettävä; onhan kysymys juuri kertojan tuntemasta Dahmerista.

seantcollins.com

Backderfin kynänjälki on rujoa ja yksityiskohtaista. Etenkin Jeffreyn esikuvaansa imartelemattomat naamavääntelyt ovat makaaberilla tavalla viihdyttäviä. Erityiskiitoksen saavat teokset lähdeviitteet, jotka lisäävät tarinan uskottavuutta ja antavat mielenkiintoisia lisätietoja.

Lopuksi

Vaikka teos ei sisällä erityisen raakoja kohtauksia, en silti suosittele sitä herkimmille. Sen sijaan henkilöstä kiinnostuneille se on pakkoluettavaa - ja oikeastaan kaikille, jotka ovat vähänkään sarjamurhaajista kiinnostuneita. Backderf on tehnyt loistavan työn, joka muistuttaa siitä, millaisia seurauksia nuorten syrjäytymisellä voi pahimmillaan olla.